Etsivä nuorisotyö
Etsivän nuorisotyön tavoitteena on löytää ja ohjata palvelujen piiriin 15 - 28 -vuotiaita nuoria, jotka eivät näy virallisissa tilastoissa eivätkä ole minkään verkoston tuen piirissä tai käyttävät näitä palveluja huonosti. Tyypillisiä asiakkaita ovat nuoret, joilla ei ole ammatillista koulutusta opiskelupaikan puuttumisen tai opintojen keskeyttämisen vuoksi.
Etsivää nuorisotyötä hallinnoi Kokkolan kaupunki, jolla on 3 Etsivää työtä tekevää työntekijää, minkä lisäksi 1 etsivistä työskentelee Kokkotyö-säätiöllä nuorten valmentajana. Tiiviillä yhteistyöllä nuoria voidaan joustavasti ohjata nuorten työpaja-toimintaan tai muuhun Kokkotyö-säätiöllä tapahtuvaan toimintaan.
Kontaktin etsivään työntekijään voi ottaa viranomainen, huoltaja tai nuori itse. Etsivän työn tekijään voi olla yhteydessä, jos on huolissaan kaveristaan tai lähiomaisestaan.
Katso Kokkolan Etsivä nuorisotyö
Kokkolassa nuoria kohtaavien verkostojen välinen yhteistyö toimii hyvin ja Etsivän työn asiakkaat tulevatkin pääosin tätä kautta. Yhtä tärkeää on kuitenkin henkilökohtaisen, luottamuksellisen kontaktin luominen ja tulevaisuuden yhdessä suunnitteleminen. Nuoren ohjaaminen ja tukeminen - rinnalla kulkeminen - on merkittävä osa Etsivää työtä. Etsivä työ ei ole tukihenkilötoimintaa vaan ammatillista ohjaustyötä, joka perustuu vapaaehtoisuuteen. Apu on luottamuksellista ja maksutonta.
Arja Savela, nuorten valmentaja
050 330 0085
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Etsivä nuorisotyö