Kokkotyö-säätiö on 1.11.2002 rekisteröity työvalmennuksen asiantuntija- ja palveluorganisaatio.

Kokkotyö-säätiön perustajajäsenet ovat:

Ja mukaan toimintaan myöhemmin tulleet:

Tarkoitus ja sen toteuttaminen

Säätiön toimialaan kuuluu edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työelämään sijoittumista sekä huolehtia vajaatyökykyisten ja mielenterveyskuntoutujien kuntouttavasta työtoiminnasta.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö

Omaisuus ja sen hoito

Säätiöllä on oikeus vastaanottaa avustuksia ja lahjoituksia sekä muullakin laillisella tavalla kartuttaa omaisuuttaan.

Säätiön varat, mikäli niitä ei ole käytetty säätiön tarkoituksiin, on sijoitettava varmalla ja tuloa kehittävällä tavalla. Säätiö on myös oikeutettu hankkimaan ja ostamaan kiinteistöjä.

Hallinto ja valtuusto

Säätiön hallinnon muodostavat valtuusto ja hallitus.

Säätiön valtuustoon kuuluu kaksitoista (12) säätiön perustajan nimeämää jäsentä seuraavasti:

sekä kaksi (2) jäsentä Pietarsaaren seutukunnan nimeämänä ja yksi (1) jäsen Ekorosk Oy:n nimeämänä. Valtuusto voi täydentää kokoonpanoaan enintään kahdeksalla (8) jäsenellä.

Valtuuston jäsenten toimikausion neljä (4) kalenterivuotta.

Valtuuston puheenjohtajana toimii Roy Sabel ja varapuheenjohtajana Mikko Vehniäinen.

Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi (6) muuta varsinaista jäsentä sek kahdeksan (8) henkilökohtaista varajäsentä.

Hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Mämmi ja varapuheenjohtajana Marjut Lampinen.

Hallituksen tehtävänä on huolehtia säätiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä siitä, että säätiön varat sijoitetaan varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla. Tässä tarkoituksessa hallituksen tulee