Palkkatuki

Kokkotyö-säätiö työllistää vuosittain noin 15 palkkatukea saavaa henkilöä. Työntekijöille maksetaan työehtosopimusten mukaista palkkaa, heille kertyy mm. työssäoloehtopäiviä ja eläkettä, ja he ovat oikeutettuja Kokkotyö-säätiön henkilökuntaetuihin. Palkkatukea saavat henkilöt ovat valmennuksen piirissä ja heitä tuetaan löytämään työ- tai koulutuspaikka.

Palkkatuettuun työhön haetaan ottamalla yhteyttä joko te-toimistoon tai Kokkotyö-säätiön palvelupäällikköön. Kokkotyö-säätiön kotisivuilla ilmoitetaan vapaana olevista työpaikoista.

Palkkatukeen on oikeutettu henkilö, jonka työllistymistä vaikeuttaa esimerkiksi pitkä työttömyys, ammattitaidon puute, vamma tai sairaus.

Te-toimisto antaa työnhakijalle joko Duuni-kortin (yli 30v) tai Sanssi-kortin (alle 30v) omatoimiseen työnhakuun. Kortit osoittavat, että työnantaja voi saada palkkatukea kortin haltijan palkkauskustannuksiin, jos tuen myöntämisen työnantajaa koskevat edellytykset täyttyvät.