Satelliitti-hanke

satelliitti logot

Mitä?

Hankkeen tavoitteena on luoda työpajatoiminnalle uusi seudullinen toimintamalli, joka soveltuu maaseutumaiseen toimintaympäristöön, missä on paljon pieniä kuntia ja pitkät välimatkat. Hankkeessa kehittään malli, jossa keskuspajalähtöisesti tuotetaan asiantuntijapalvelut kuntien kanssa yhteistyössä kehitettäviin satelliittipajoihin. Työ- ja yksilövalmennuksen kehittämisen puitteessa luodaan uusi palveluohjauksen prosessi, jonka avulla pitkäaikaistyöttömien poluttaminen kohti työmarkkinoita onnistuu, mikä on tärkeää erityisesti nuorille työttömille.

Miksi?

Rakennetyöttömyyden kasvu vaatii erityistoimenpiteitä ja ponnistuksia, jotta mahdollisimman moni työelämän ulkopuolelle jäänyt pääsee osalliseksi työelämää. Tilanne on haasteellinen, sillä onnistuneen valmennusjakson jälkeen alueen yritykset pystyisivät työllistämään huomattavan osan valmennukseen osallistuneista. Siksi matalan kynnyksen työpaikkojen kehittäminen osaksi palveluprosessia on tärkeä tavoite.

Kenelle?

Työpajatoiminnan kehittämisen lisäksi tavoitteena on työllisyyden toimialan kehittäminen ja työllisyysasioiden koordinoiminen ja kehittäminen seutukunnallisesti. Tämä edellyttää toimialaosaamisen lisäämistä pienten kuntien muodostamassa seutukunnassa tilanteessa, jossa kuntien vastuu pitkäaikaistyöttömien aktivoinnista kasvaa huomattavasti. Tarkoituksena on kehittää verkostopohjaista toimintatapa ja siten varmistaa, että kaikilla toimijoilla on relevanttia tietoa toimialasta ja työllistämiseen liittyvistä mahdollisuuksista ja eduista. Hankkeen avulla luodaan työllisyydenhoidon toimintamalli Kaustisen seutukuntaan ja tuotetaan tietoa työttömyydestä ja sen rakenteesta seutukunnassa.

Miten?

Kaustisen seutukunnassa on runsaasti yhdistystoimintaa, jonka työllistämispotentiaalia ei vielä ole tunnistettu. Hankkeen tavoitteena on välityömarkkinoiden kartoittaminen ja tunnistaminen, sekä niiden toimintaedellytysten parantaminen ja kehittäminen. Laajentamalla toimijaverkkoa luodaan uusia matalan kynnyksen sijoituspaikkoja. Tavoitteena on myös kehittää ohjausmekanismeja niin, että työpajoja hyödyntämällä muihin organisaatioihin sijoittuneet asiakkaat saavat yksilöllistä ohjausta työllisyysmahdollisuuksiensa vahvistamiseksi.

Jaana Haapasalo
Yksilövalmentaja
Satelliitti-hanke
wnnan.unncnfnyb@kokkotyo.fi
Puh. 040 162 1868

Tuomas Hihnala
Työvalmentaja
Satelliitti-hanke
ghbznf.uvuanyn@kokkotyo.fi
Puh. 040 161 5844

Minerva Rannila
Projektipäällikkö
Satelliitti-hanke
zvarein.enaavyn@kokkotyo.fi
Puh. 040 161 5765

Liitetiedosto(t): Hanke-esite